Onhan se Suomen korkein kohta ja onhan siellä yxi kätkökin, jolla saa sen ylimmän ruudun vihreäsi.
Kätköilijät eivät välttämättä ole perehtyneet tuntureihin, joten reitinvalinnat saattavat olla melko kimurantteja, jopa hurjia. Siksi muutama sananen Haltille menosta.
Koska talvi asettaa rajoitteita, matkaan pitää siis lähteä kesällä. Paras aika on heinäkuun puolivälistä elokuun loppuun. Aiemmin voi olla vielä liian talvi ja myöhemmin alkavat räntäsateet ja pakkaset, jolloin keli on liian vaarallinen.
Jos helikopteri unohdetaan, niin eikun vaeltamaan. Kilpisjärveltä, Norjan puolelta Didnojohkan vartta Lossulle tai sitten Norjan puolelta Gualasjärveltä, josta voi tehdä päiväretken. Kerron tästä viimeisestä.
Jos matkan aloittaa Kilpisjärjeltä, ajomatkaa kerttyy 129km. Ensin 100km asvalttia, Skibotniin, vuonon rantaa Birtavarreen ja sieltä laaksoa kohti itää. Kun asutus loppuu, loppuu asvalttikin ja alkaa 20km hiekkainen 'kylätie'. Se on yleensä ihan kohtuu kunnossa, mitä nyt lampaita joutuu joskus hätistelemään tieltä. Ne voivat olla tosi itsepäisiä... Muutenkin tämä osuus on näkemisen arvoinen. Muutama peruskätkö ja sitten Sábetjohka, jota ei suositella korkean paikan kammoisille.
Viimeiset kymmenkunta km kulkevat nummimaisessa maisemassa ja tie muistuttaa enempi 'kärrytietä'. Tien kunto on aina arvoitus. Perille pääsee kyllä vajaavetoisellakin, kun ajelee varovasti. Kävin siellä viime heinäkuun alussa etuvetoisella matkailuautollakin, viimeisellä viikolla alla oli onneksi maasturi, niin pahoin tie oli kulunut. Jos siellä kävi lana syksyllä ja taas tulee keväällä, niin tie varmaan on kesällä entistä parempi, sillä viime keväänä sitä peruskorjattiin. Pahin kohta on, kun loppupätkää on ajettu kolmannes, Julaidančohkkan rinnettä noustaan ensin ylös ja lasketaan heti alas... Jyrkkyyttä on senverran, että tie hakkautuu rikki.
Kun on sitten päästy perille, järven itäpään padolle, alkaa vaellus. Siellä aidalla on kartta, josta saa sen käsityksen, että länsipuolta... En suosittele. Reittiä ei ole mitenkään merkitty ja se on aika rankka. Liitän oheen kartan, josta paikkoja voi tutkailla.
- haltille.jpg (1.24 MiB) Katsottu 7277 kertaa
Joten matkaan. Alku on helppoa paljakkaa ja pikkuhiljaa Haltin pahta lähestyy. Tarkoitus on kulkea lähellä pahtaa, 150 - 200m. Maasto on 'jokamiehelle' sopivaa, kunhan ei hötkyile, niin että energiat loppuvat. Varovainen toki pitää olla, sillä maasto on täynnä kiviä ja koloja... Täälläkin pätee se wanha hyvä sääntö: Kun kuljet, katso jalkoihisi, kun katsot maisemaa PYSÄHDY. Ensimmäinen lumilaikku, jonka yli joutuu/pääsee kulkemaan, on melko jyrkässä rinteessä, joka viettää vasemmalle. Yleensä pinta on kesällä kuitenkin pehmeää, joten kulku on helppoa. JOS sattuu horjahtamaan, niin polvet koukkuun ja kantapäät lumeen ja liuku pysähtyy nopeasti. Ei sitä paikkaa tarvi pelätä. Sitten on pieni lasku seuraavalle lumelle, jota pitkin kiivetään ylös, poroaidalle. Älkää kiivetkö, siellä on kyllä sopivia koloja, joista reppu ensin ja itse perässä. Joskus, lumisten talvien jälkeen aita voi olla nurinkin. Aidan jälkeen on melko tasaista ja monesti siinä oikealla on lunta. Kun lumi lppuu/rinne loivenee, pitää kääntyä oikealle. Siellä ylhäällä näkyy pieni 'huippu', joka pitää kiertää oikealta. Sen jälkeen käännös vasempaan ja melko tasaita harjannetta pyykille.
Se oli siinä.
Toki purkki pitää vielä etsiä.
Olen merkinnyt karttaan myös sen läntisen reitin. Jos haluaa, niin sitä voi palata, se laskeutuminen on vaan aika pyttymäinen, jos ei satu olemaan sopivasti lunta.
Tervemenoa Haltille!
On aivan yhtä turvallista tai turvatonta, tulee mistä suunnasta tahansa. Joka kesä siellä joku hortoilee. Olen itsekin ollut etsimässä kaveria, jolla taito ja tavoitteet eivät kohdanneet. 3v sitten yx ruåtsalainen sai sydiksen ja kiirreet loppuivat siihen... jne.