AFTM#4 kirjoitti:
Kerro millainen GPS sinulla silloin oli? merkki ja malli, hinta sekä kaikki mahdollinen, koska se on kaikkien mukava teitää missä silloin mentiin!
Itseäni kiinostaa kovin sen ajan välineet ja tarkkuus verraten nykypäivään joka alkeellista edelleenkin vaikka ne miljadimiljardia maksaneet välineet siellä taivaalla sitä infoa jakaa tälläkin hetkeä. GPS ei vie kohteeseen mangneetin lailla vieläkään, vaan erehtyy monta senttiäkin ja jopa metrejä kuullut tekevän, huh huh...
-mitä ajattelt nykyisen tarkkuuden suhteen?
-oliko paristot/akut kestävämpiä silloin iältään?
-millaista oli etsiä siihen aikaan kun ei ollut muita kätkölijöitä?
Voin kertoa hieman noiden päivien gepsistä.
Tilasin Etrexin tuokokuussa 2000 ja sitä käytän vieläkin. Tarkimmillaan se on 6 metriä. Käynnistyy hitaasti. Hinnasta en muista olisiko ollut nelisen sataa markkaa, siis D-markkaa.
Paristojen suhteen kehitystä on tapahtunut oikeastaan yllättävän vähän yhdeksässä vuodessa, akkupuolella on menty paljon paljon enemmän eteenpäin. Silloiset ladattavat nikkeli-kadmium akut olivat nykyisiin verrattuna toiselta vuosituhannelta.
Tuollaisen 14 tuntia kesti patterit yhtä soittoa aikoinaan parhaimmillaan, nyt se onnistuu jo lithium-akuilla. Jos haluaa pitkälle yli 10 tuntia käyttää, niin ei pidä paljoa rukata gepsiä. Etenkin tiedonsiirto tietokoneen ja laitteen välillä huimalla 9800 kbit/s nopeudella hyydyttää laitteen, jos akuissa on jännite alhainen. Siis vaikka gepsi jaksaisi pattereilla vielä jonkun tunnin, niin sinne ei voi laittaa eikä sieltä saa koordinaatteja. Etrexin pahin raja on onnettomat 500 waypointtia, siitäkään ei ole ollut hankaluuksia ennen kuin viime vuosina, nyt ei pääse montaa kilometriä kämpiltä, kun samalla säteellä menee 500 kätköä rikki. Käytännössä joutuu siis aina lataamaan waypointit uusiksi jos johonkin päin lähtee. Muistaakseni alkuun minulla oli useammankin vuoden ajan sama gpx-tiedosto Etrexissä.
Kerran on patterit loppuneet kun olisi tarvittu. Kuusamossa oltiin melottu koko päivä ja illalla teltoilta piti lähteä patikoimaan auton hakuun kanootinlaskupaikalta. Aamulla laitetut patterit simahtivat puolen yön jälkeen. Karttaan ja kompassiin piti turvautua.
Kätköilystä tiesin melkoisen pian sen alettua jenkeissä, ei vaikuttanut kovin fiksulta touhulta, enkä uskonut moisen Suomeen rantautuvan lainkaan. Siis hankkia toistakin tuhatta maksava verme, että pääsee etsimään jotain jostain. Jos joku olisi sanonut Suomen Ladun alkavan kurssittamaan kätköilijöitä, kukaan ei varmasti olisi uskonut. Silloin Suomen Latu hypetti sauvakävelyä ja järjesti useamman satasen maksaneista sauvakävelykursseja. Siis että joku kätköily rinnastuisi niinkin vakavaan taitolajiin kuin sauvakävely. Sauvakävelijöistä huomaa kyllä tyylistä, kuka on käynyt kurssin. Kovin moni ei selvästikään täällä päin ole.
Kätköilylle annoin pikkusormen vasta viisi vuotta gepsin hankkimisen jälkeen, kun oli mielenkiintoisia paikkoja, joissa tiesin olevan kätköjä. Paikkoja googlatessani jouduin nimittäin gc:n sivustoille. Nuo mielenkiintoiset paikat eivät sinänsä vaimon mielestä olleet kovin mielenkiintoisia, mutta tällä hassulla leikillä sain hänet narrattua mukaan.
Ei hirveän epätavallista edes vielä vuonna 2005 ollut, että naatit heittivät kymmeniä metrejä. Sanotaan että virheet kumoavat toisensa, mutta jos on vähänkin puuta edessä ja gepsi kertoo virheen olevan alle 25 metriä piilottaessa ja etsijällä on sama 25 metriä uudestaan, mutta eri suuntaan. Sen ajan logeissa oli kovin usein jos jonkinlaista arpomista kätkön oikeista koordinaateista. Usein vielä aivan eri suuntiin. Nyt ollaan ehdottamassa naatteja uusiksi, vaikka oman Gepsin nollapiste osuu alle kymmenen metrin päähän kätköstä.