Jaettu ryhmäloggaus

Yleistä keskustelua kätköilystä
Pexujeff
Viestit: 1
Liittynyt: To 20.02.2014 10:44

Jaettu ryhmäloggaus

Viesti Kirjoittaja Pexujeff » La 30.03.2019 20:45

Olen törmännyt (viimeeksi tänään 30.3.19) paikan päällä ja lokkauksissa sellaiseen itsensä huijaamiseen, että esimerkiksi 6 kaveria jaetaan kahteen geoautoon, auto A kulkee trailia pohjoisesta ja auto B etelästä. Lokkaukset tehdään ikään kuin kaikki geohemmoa 6 olisivat käyneet kaikilla purkeilla, vaikka todellisuudessa näin ei ole käynyt. Onko tämä yleistä lokkausmäärän virtuaalista lisäämistä ja myös itsensä huijaamista? Itselläni on tapana käydä ainakin muutaman metrin päässä jokaisesta lokkaamastani purkista. Mikä ihmisiä oikeen vaivaa?

Avatar
Kumpe
Viestit: 33
Liittynyt: Ti 16.12.2014 22:42

Re: Jaettu ryhmäloggaus

Viesti Kirjoittaja Kumpe » Su 31.03.2019 22:16

Onhan tuossa hiukan huijauksen makua. Saahan tuolla tavoin toki runsaasti loggauksia, mutta oikeasti ajatellen, niin kaikkia pystyy kusettamaan jonkin aikaa, joitakin kaiken aikaa, mutta ei kaikkia kaiken aikaa. Itse en ainakaan kokisi tyytyväisyyttä ellen olisi itse käynyt purkilla.
Toisaalta, jos nuo 6 hemmoa muodostavat yhden tiimin joka loggaa yhdellä nimimerkillä, niin ei kai siinä estettä ole.
Jos taas kaikilla on oma nikki, niin onhan tuo kyseenalaista.
Alussa otetaan hiukan kevyemmin, ja sitten hellitetään loppua kohti.

hebe56
Viestit: 13
Liittynyt: La 27.02.2016 21:50

Re: Jaettu ryhmäloggaus

Viesti Kirjoittaja hebe56 » Ti 02.04.2019 19:40

Saksalaiset ovat vielä tehokkaampia: he painattavat tarroja, jossa on vaikka kahdentoista kätköilijän nimimerkit, ja sitten liimailevat niitä muutaman hengen pikkuryhmissä lokivihkoihin... tavattiin yksi kaksikko kävelemässä Viron NKT-traililla...

ibis64
Viestit: 52
Liittynyt: Su 08.12.2013 21:22

Re: Jaettu ryhmäloggaus

Viesti Kirjoittaja ibis64 » Ke 03.04.2019 7:40

Ihmettelen aina miten tosissaan toiset ottaa tämän kätköilyn, minun puolesta muut saa kirjata miten lystää en jaksa alkaa murehtimaan muiden lokkaus tapaa, tämähän on vain leikkiä tai ainaki pitäisi olla :lol: nimi vihkossa riittää minulle

Avatar
tsahkali
Viestit: 238
Liittynyt: Ti 04.11.2014 11:06

Re: Jaettu ryhmäloggaus

Viesti Kirjoittaja tsahkali » Ke 03.04.2019 23:16

Pexujeff kirjoitti:
La 30.03.2019 20:45
Mikä ihmisiä oikeen vaivaa?
ibis64 kirjoitti:
Ke 03.04.2019 7:40
Ihmettelen aina miten tosissaan toiset ottaa tämän kätköilyn
Katsokaas, siinä se juur onkin, kun toiset ottaa asian 'tosissaan'.
On hienoa olla tilastoissa korkealla!

Avatar
Kulpakko
Viestit: 236
Liittynyt: Ma 03.10.2011 9:34
Paikkakunta: Lepaa, Hattula

Re: Jaettu ryhmäloggaus

Viesti Kirjoittaja Kulpakko » To 04.04.2019 6:48

hebe56 kirjoitti:
Ti 02.04.2019 19:40
Saksalaiset ovat vielä tehokkaampia: he painattavat tarroja, jossa on vaikka kahdentoista kätköilijän nimimerkit, ja sitten liimailevat niitä muutaman hengen pikkuryhmissä lokivihkoihin... tavattiin yksi kaksikko kävelemässä Viron NKT-traililla...
Taannoisella Rooman reissulla italialaiset kätköilijät pitivät saksalainen-sanaa lähes kirosanana juuri tuosta syystä. Nimi kirjassa, vaikka ihminen itsessään ei ole edes samassa maassa. Ja kerrottakoon (jälleen), että kun keskustelimme kätköilystä, niin ystävällisesti meille hymyilivät, että olemme (kansana) aivan liian pilkuntarkkoja (sääntöjen suhteen).

Avatar
Torttu99
Viestit: 17
Liittynyt: Pe 27.06.2014 21:21

Re: Jaettu ryhmäloggaus

Viesti Kirjoittaja Torttu99 » La 06.04.2019 9:32

Ryhmäloggauksia sivuten; millaisia kirjauksia kätköttäjä itse mieluiten näkisi kätkönsä logeissa (erityisesti mystien osalta)?

Otetaan esimerkki, jossa kätköttäjä on nähnyt ison vaivan D5/T5-kätkössä. Mystiosuuden ratkaisu vaatii poikkeuksellisen hyvää ongelmanratkaisukykyä ja on erityisen työläs, mutta tarjoaa ratkaisuprosessin päätteeksi kehoa ravistelevan "Uskomatonta, mä osasin tän!" -fiiliksen. Loppupurkki on puussa ja vaatii kipeilyvälineet.

Kumpi seuraavista vaihtoehdoista on kätköttäjälle mieluisampi:

a) Logivihkoon kertyy kourallinen merkintöjä pitkän ajan kuluessa. Ratkojat kertovat logeissaan seikkaperäisesti mystin ratkontaprosessista ja loppupurkin hakemisesta.

vai

b) Joku päättääkin pitää miitin jossain em. mystin loppupisteen läheisyydessä. Miitin jälkeen siirrytään mystin ratkaisseen perässä loppupisteelle, jossa yksi kiipeää puuhun kirjoittamaan n+1:n puun juurelle kulkeneen nimimerkit vihkoon. Tämän seurauksena kertyy iso kasa logeja, joiden viesti kaikessa kompaktiudessan on esimerkiksi "Viisaammat olivat tämän ratkoneet. Miitin jälkeen porukalla tänne. Kiitos kätköstä.".

Vai onko kätköttäjälle itselleen aivan sama, että minkälaisia logimerkintöjä hänen kätkönsä kerää? Vai onko peräti aivan sama, kerääkö kätkö lainkaan löytöjä/logimerkintöjä?
--
m

NH82
Viestit: 39
Liittynyt: Su 29.09.2013 21:15

Re: Jaettu ryhmäloggaus

Viesti Kirjoittaja NH82 » La 06.04.2019 11:01

Torttu99 kirjoitti:
La 06.04.2019 9:32

Nolointahan on se, jos loggaa nettiin myssen, joka on kiipeilykätkö, eikä ole sen enempää ratkaissut mysseä itse kuin myöskään kiivennyt purkille, vaan on ulkoistanut kaiken vaivannäön jollekulle muulle.

Yleensä oivallusta vaativissa mysseissä oivalluksen saanut kyllä mainitsee loggauksessa asiasta jotain. Jos ei mainitse, siitäkin voi usein päätellä jotain. :)
Kuva

Avatar
Kekkiss
Viestit: 189
Liittynyt: Ti 15.02.2011 22:26

Re: Jaettu ryhmäloggaus

Viesti Kirjoittaja Kekkiss » La 06.04.2019 11:14

Juupa juu
Tietysti sitä mielellään lukisi hienosti kirjoitettuja pienoisnovelleja, mutta kun välillä ratkaisusta on aikaa, niin se onnenhuuma linee jo hävinnyt ;)
Samalla reissulla saattaa tulla haetuksi kymmeniä,joskus satojakin kätköjä, niin jälestäpäin lokkaillessa ei muista, eikä välttämättä jaksa kummosia kirjoitella. Keljuinta on lukea sitä pitkää copypaste lokkausta, jossa saattaa olla, tai olla olematta, jossain välissä nimenomaista kätköäkin koskeva oma osuus. Välillä tuntuu, että se pitkä copypaste loki on enempi tilastoja varten (lokien merkki-/sana-määrä löytyy myös tilastoista).
On jopa ollut mielessä tehdä kätkö, jossa purkilla olisi toivomus pelkän KK-lokkauksen tekemisestä, jotta purkin avausmekanismia, tms ei spoilattaisi.
Yhteen kätkööni tuli lokkaus tasan kaksi vuotta edellisen löydön jälkeen ;) Olihan se kiva saada tieto, että kätkö on kunnossa.

Olikohan tää, nyt enempi löytäjän, vai kätköttäjän näkökulma?
¿uɐɐʞıʌɐʞ uıɐu ɐssɐʇ sɐʞuınʞ

Avatar
tsahkali
Viestit: 238
Liittynyt: Ti 04.11.2014 11:06

Re: Jaettu ryhmäloggaus

Viesti Kirjoittaja tsahkali » Pe 12.04.2019 13:00

Torttu99 kirjoitti:
La 06.04.2019 9:32
Ryhmäloggauksia sivuten; millaisia kirjauksia kätköttäjä itse mieluiten näkisi kätkönsä logeissa (erityisesti mystien osalta)?
Täällä ylhäällä olisi muutama tradi hakematta, ollut jo pitkään.
Ei tarvi kun hiihtää tai kävellä tunturiin....

Vastaa Viestiin